Uusi viikko. Maanantaiaamu.
Tai siis oikeesti tiistai, mutta mulla viikko alkaa aina kesällä tiistaina. Eli mulla on maanantai. JEE, uusi viikko, uudet kujeet.
Paitsi että... Silmät on niin sikkurassa aamukaffen keiton aikaan, että pika-aamuna käytettävän pikakahvin lasinen purkki lipeää kädestä. Tuloksena hajonnut kahvikuppi ja keittiön lattia koristeltu murukahvilla. Ihanaa - just sitä mitä kaipaat kiireisenä aamuna.
Kuin ihmeen kaupalla ehdin junaan jotakuinkin ihmisen näköisenä, ja kaappaan työmatkalla kaupan salaattibaarista lounaan mukaan ja kiidän takinliepeet liehuen työpaikalle. JEE, vihreät valot! Ja meinaan jäädä auton alle. Sillä tyypillä oli varaa ostaa valkoinen Porsche, mutta se oli sit säästäny optikolla käynnissä??
Mitähän tästä päivästä vielä tulee? Jotenkin sitä aina luulee, että on jotenkin niin aikuinen, tiiättekö? Järjestelmällinen ja hommat hanskassa, niinkuin kaikilla kunnon aikuisilla.
No, loppupäivä onneksi sujui ilman isompia kommelluksia. Mutta tunne siitä, ettei elämä oo ihan parhaalla tavalla hanskassa jatkui koko viikon.
Aamiaismunat. JUST.
Vapaapäivä. Ihanan rauhallinen aamu. Sataa vettä. Ei silleen "vähän tihkuttaa", vaan ihan saavista kaataen. Ei haittaa, onneks ei oo kiire mihinkään, aamulenkin voi tehdä päivällä, kun sade lakkaa. Tai ainakin hiukan hellittää. Aamukahvittelu saa kestää 3 tuntia, ja sen lomassa voi päivittää kuulumisia ystävän kanssa. Autuas fiilis todellakin.
Ja sit se sade vihdoin lakkaa! Jippii, lenkkivermeet päälle ja ulos ovesta. Kyllä kannatti odotella sateen loppumista, ilma on ihanan kostea ja askel luistaa. Suunnitelmissa on päättää kävelylenkki kiireettömään lounaaseen Tikkurilassa, kiireetön lounashetki kruunaa vapaapäivän. Parasta on, ettei ruokaa tarvitse tehdä itse ja ruokaillessa ei tarvitse tuijottaa kelloa.
Ja sitten taivas aukeaa uudelleen! Kiristän tahtia, jos ei vaikka kastuis kovin paljoo.
Matkaa lounaspaikkaan on enää 500 metriä, ei paha ollenkaan! JEPJEP. Enää parisataa metriä jäljellä, kun huomaat että sun alushousut on läpimärät. MITÄÄÄÄÄ??? Niin, se sun kuoritakin vetoketjun liimasauma estää kyllä veden pääsyn takin alle, mutta toimii ihanana liukurina niille vesipisaroille jotka muodostaa sun housuille päättyvän puron.
Mä pysähdyn vakuutusyhtiön eteen lipan alle. Mitä mä nyt teen? Miten mä kehtaan mennä ravintolaan sisälle?? Oon aivan läpimärkä, kirjaimellisesti niitä alushousuja myöten. Ja hirvee NÄLKÄ. Ei siis auta. Luojan kiitos valitsin lähtiessä nää housut, näistä ei muut huomaa kuin märät nää on. Lippis syvemmälle päähän, ryhti suoraksi, hartiat taakse ja ihan pokalla ravintolaan sisään. Jos on riittävästi pokkaa, niin ehkä kukaan ei huomaa - hahhahhahhahhaa!
Onneks vapaana on pieni nurkkapöytä, jonne voin piiloutua. Buffetjonossa pitää muistaa pitää etäisyys konttoristeihin, ettei kastele viattomia. Kun palaan hakemasta kahvia, huomaan jättäneeni tuoliin lätäkön. Muahan se ei haittaa, mutta lähtiessä pyyhkäisen tuolin kuivaksi servetillä.
Ihan jo jännittää, että mitenköhän huominen sujuu... Ystävät menevät naimisiin, ja pääsen häävieraaksi. Kun kerrankin saa panostaa, niin päätän ottaa oppia tubettajilta, ja asentaa irtoripset meikin kruunuksi. Todella järkevää, ottaen huomioon tän viikon kommellukset ja sen, etten oo itselleni ripsiä asentanut 25 vuoteen! Mutta lahjattomat treenaa, eiks niin? Pikku riskillä paras tulos?
Siinä ne nyt kuitenkin on!!! Sit täytyy enää toivoa, ettei ne ala lepattaan merituulessa...
