Meillä on kaikilla hiukan erilaiset hiukset jo lähtökohtaisesti, ja näinollen hoidon tarve vaihtelee. Hius rasittuu kaikenlaisesta käsittelystä, ja vaatii hoitoa pysyakseen kunnossa. Millainen sitten on hyväkuntoinen hius? Hyväkuntoinen hius on kiiltävä ja joustava.
Mitä pidempi hius, sitä enemmän siihen kohdistuu rasitusta kasvusyklinsä aikana. Pitkässä hiuksessa on "muisto" jokaisesta käsittelystä, joka neljän vuoden aikana on tehty. Erilaisten käsittelyjen aiheuttamia vahinkoja voidaan kuitenkin korjata tehokkaasti hoidoilla.
Tehokkaimpia hoitoja ovat kampaajalla tehtävät rakennepaikkaavat käsittelyt. Esittelen teille niistä yhden, NIOPHLEXIN.
Niophlex on tanskalaisen Id-HAIRin rakennepaikkaava salonkihoito kampaamoille. Hoito voidaan tehdä värjäyksen tms yhteydessä sekoittamalla tuote värimassan sekaan, tai puhtaana hoitokäsittelynä.
Niophlex vahvistaa vaurioituneiden hiusten rakennetta ja lisää kiiltoa. Kemiallisten käsittelyjen yhteydessä se ehkäisee uusien vaurioiden syntyä. Niophlex sisältää soijapavun isoflavonoideja, jotka ravitsevat hiuksia. Tuotteen sisältämät aminohapot vahvistavat, kosteuttavat ja suojaavat hiusta ja auttavat korjaamaan hiuksen vaurioita. Lisäksi Niophlex sisältää fytokeramideja, jotka muodostavat hiuksen pintaan kalvon, joka lukitsee hoitavat aineet hiuksen sisään.
Tein kaksi havainnollistavaa käsittelyä värjäysten yhteydessä.
Ennen:
Jälkeen:
Ennen:
Jälkeen:
Kuvissa hoito on tehty hiusten värjäyksen yhteydessä. Se voidaan tehdä myös pelkkänä hoitokäsittelynä, vaikka hiustenleikkauksen yhteydessä. Aikaa hoitoon on varattava silloin 20-30 minuuttia pidempään kuin pelkkään leikkaukseen.
Niophlex-käsittely on kolmiosainen: Vaiheet 1 ja 2 tehdään kampaamossa, ja vaihe 3. on kotihoitotuote. Käsittelyä ylläpidetään kotona 2 kertaa viikossa.
Suosittelen käsittelyä etenkin hiuksiaan värjääville värin yhteydessä. Jos et tarvitse värjäystä, mutta hiuksesi huutavat hoitoa, suosittelen ehdottomasti hoitoa ensin kampaamossa ja ylläpitohoitoa kotona. Hoidon hinta vaihtelee hiustesi pituuden mukaan. Minun työpaikassani hinta on värikäsittelyn yhteydessä 10-35€, hiusten pituudesta ja paksuudesta riippuen. Ylläpitohoito kotiin maksaa tuotteen koosta riippuen 15-25€.
Lähimmän Niophlex-kampaamosi löydät TÄÄLTÄ. Valitse vain valikosta Suomi, kaupunki ja haluamasi maksimietäisyys kaupungin keskustasta. Varaa oma aikasi käsittelyyn jo ennen uuden vuoden rientoja, niin voit aloittaa vuoden säihkyen!!
Seuraavassa postauksessa käsittelen kuusi eri tuotetta hiustesi kotihoitoon, pysy kuulolla!
JA HUOMIO: YHTEISTYÖN KUNNIAKSI ID-HAIR FINLAND TARJOAA LUKIJOILLE EDUN:
https://idhair.fi <--- Linkistä pääset ostoksille Id-HAIRin nettikauppaan ja koodilla BADASS saat kaikista normaalihintaisista tuotteista -15% tammikuun loppuun asti! Ja nettikaupassa on myös ALE, voit tehdä muitakin huippulöytöjä.
Nyt tämä kampaaja vetäsee phlexit omaan päähänsä, hih!
Leppoisaa loppuvuotta,
Mallu