keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Hiusten värjäys - muutamia faktoja, kaikella rakkaudella....

Julkisuudessa on viime viikkoina ollut muutamia hälyyttäviä uutisia hiusten värjäämiseen liittyen, ja sainkin pyynnön kertoa hiusten värjäämisestä.
Kun luin uutisointeja epäonnistuneesta värjäyksestä alaikäiselle lapselle, näin punaista.

ARGH + kaikkikirosanatmitätiedän. Niinkuin lappilaiset kiroaa. Tähän kirjoitan tän editoidun version.

1."Kuka jättää vaalennusaineen valvomatta päähän pariksi tunniksi?"
2."Kuinka ajattelematon pitää olla, että laittaa kemiallisen tuotteen (hiusväri) jo vahingoittuneeseen hiuspohjaan?"
3."Millainen äiti päästää lapsensa vessakampaajalle?"

ARGH + kaikkikirosanatmitätiedän. Kaikki.

Kampaaja. Minä. Parturi. Minä.

Olen parturi-kampaaja. Olen suorittanut ammattitutkinnon, siksi voin käyttää tuota nimikettä. Parturi-kampaaja opiskelee myös kemiaa. Emme siis opiskele vain tekniikkaa, kuinka leikata hiuksia tai kuinka levittää väriä. Meidän pitää tietää, kuinka värit toimivat kemiallisesti, ja mitä nämä kemialliset tuotteet tekevät hiuksissa. Näin opimme työskentelemään TURVALLISESTI. Myös omaa, ja asiakkaamme turvallisuutta kunnioittaen.

Kunnioitus. Se kai olikin se suurin kiukkuni aiheuttaja. Hiusvärit ovat kemiallisia tuotteita, niissä on käyttöohjeet. Oikein käytettynä ne ovat turvallisia. Myös kotiväri-tuotteet. Kunnioita itseäsi ja omaa terveyttäsi. Lue käyttöohjeet ja noudata niitä.

Hyvä kampaaja tuntee tuotteensa ja niiden käyttöohjeet. Hän tietää, kuinka tuotteita tulee käyttää, jotta ne eivät aiheuta haittaa terveydellesi. Usko kampaajaasi. Kerro hänelle totuus omasta värjäyshistoriastasi ja kuuntele häntä, kun hän kertoo, mikä on kohdallasi mahdollista, ja mikä ei.

Hiusten värjääminen on turvallista noin kuuden viikon välein, AIKUISELLE. Itseään, ja ennenkaikkea asiakasta ja asiakkaan turvallisuutta kunnioittava kampaaja ei värjää alle 16-vuotiaan hiuksia. Ei edes vanhempien luvalla. KOSKA HIUSVÄREISSÄ ON K-16 MERKINTÄ!

KYLLÄ, K-16 merkintä on myös kaupasta ostettavissa hiusväreissä. Miksi? Koska lapsen iho on herkempi kuin aikuisten. Jokaisen vanhemman velvollisuus on tietää ainakin tämä asia hiustenvärjäyksestä.

Värinpoisto on myös värjäyskäsittely. Värin muutos vaaleammaksi vaatii yleensä enemmän kuin yhden käsittelyn. Oletko valmis ottamaan riskin? Kotona? Lapsellesi?

Kunnioita siis itseäsi ja terveyttäsi, ja lapsesi terveyttä. Jos värjäät kotona, tutustu tuotteen käyttöohjeisiin, ja kunnioita niitä. Tai ota yhteyttä hyvään kampaajaan. Hän kunnioittaa sinua ja terveyttäsi.









Värikästä ja turvallista viikkoa,
Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti