sunnuntai 1. tammikuuta 2017

SUPERHOITOA HIUKSILLE KOTONA

Jatketaan hiusten hoidosta.

Huonokuntoisia hiuksia voi elvyttää myös kotikonstein. Kun oman hiustyyppisi mukaiset shampoo ja hoitoaine eivät enää riitä hoidoksi, on aika ottaa käyttöön järeämmät aseet. Tehohoidot eli hiusnaamiot ja hiuksiin jätettävät hoitotuotteet.

Sain IdHAIR Finlandilta testiin muutaman heidän brändinsä tehohoidot ja hiuksiin jätettävät tuotteet ja morjens, että oonkin hemmotellut hiuksiani joulun aikaan! Ihan parasta kotihemmottelua.

Ensin testiin pääsi IdHAIR Elements-sarjan Repair/Charger-hoitonaamio ja 911 Rescue/Spray-suihke. IdHair on tehty skandinaavisille hiuksille ja lupaa olla lässäyttämättä hentojakaan hiuksia.



Repair/Charger-tehonaamio on hiuksia ravitseva ja elvyttävä. Sen PreStylingComplex muodostaa suojaavan kosteuttavan kalvon hiuksiin. Lisäksi se antaa hiuksille lämpö- ja UV-suojan. Todellinen monitoimituote siis! Naamio levitetään pyyhekuiviin hiuksiin pesun jälkeen ja annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia. Jos haluat mennä saunaan vaikutusajalla, on hiukset suojattava kostealla pyyhkeellä. Tuote on todella hoitava, eikä latistanut. Tuoksu on ihanan mieto. Hinta on yllättävän edullinen, sh 19,90.

911 Rescue/Spray on hiuksiin jätettävä, suojaava, ravitseva ja kosteuttava suihke. Se suojaa hiusväriäsi haalistumiselta ja sisältää PreStylingComplex-yhdisteen, joka antaa lämpö-ja UV-suojan hiuksillesi. Ehdoton lempparituotteeni! Sama tuote riittää rantalomalle ja pakkasten taltuttamiseen ja on kuitenkin latistamaton,  sh19,90.



Seuraavana testiin pääsi australialainen EVO-sarja. Mane attention on sarjan proteiininaamio ja happy campers on hiuksiin jätettävä voide. Tuotteiden ulkoasu, matta valkoinen väri, miellyttää erityisesti mun silmää.



Mane attention on proteiininaamio, joka korjaa ja vahvistaa hiuksia. Naamio levitetään märkiin hiuksiin, ei siis vaadi pyyhekuivausta. Vaikutusaikakin on kiireiselle sopiva 3-5 minuuttia. Suositellaan erityisesti värjätyille hiuksille. Tällainen proteiinipommi korjaa hiusta todella hyvin, mutta ei ole erityisen selvittävä. Hius jää kevyeksi käytön jälkeen, ei siis litistävää vaikutusta pohjoismaisessakaan hiuksessa. Tuoksu on ihanan mieto ja suositushinta tuotteella on 27,00.

Happy campers on voidemainen hiuksiin jätettävä monitoimivoide. Se palauttaa hiusten kosteustasapainon, ja suojaa auringon ja lämpölaitteiden vaikutuksilta. Loistotuote aurinkolomalle siis! Ihanana bonuksena voide tukee hiusten taipuisuutta, eli omiaan mun luonnonkiharoille. Kosteutus riittää hyvin pakkaskeleillekin ja sähköisyys jää unholaan.  Sh 27,00.



Kolmas testisetti tulee LANZAlta. Keratin Healing Oil-sarjan Intensive Hair Masque-hiusnaamio ja Healing ColorCare- sarjan Trauma Treatment.

Intensive Hair Masque on nimensä mukaisesti intensiivinen! Jos tällä ei korjaannu vauriot hiuksista, niin ei millään. Naamio sisältää antioksidantteja, jotka uudistavat vaurioitunutta hiusta. Keratiiniproteiinit vahvistavat hiuksia ja luovat volyymia. Lanzan PHYTO IV Complex koostuu öljyistä, jotka palauttavat hiusten kosteustasapainoa. Naamio levitetään pyyhekuiviin hiuksiin, ja annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia. Megahoitoa tarvitsevat voivat antaa vaikuttaa 20minuuttia. Saunaan vain pyyhe hiusten suojana. Eteeriset öljyt tuoksuvat melko voimakkaasti, ei kuitenkaan häiritsevästi. Suositushinta naamiolla on 33.50.

Trauma Treatment on rakennepaikkaava ja väriä ylläpitävä tehovoide käsitellyille hiuksille. Parantaa huomattavasti värin kestoa hiuksissa ja antaa suojaa lämmöltä. Tämän tuotteen ehdoton vahvuus on, että voit käyttää tätä niin hiuksiin jätettävänä hoitovoiteena, poishuuhdeltavana pikahoitona, kuin naamion tapaan käytettävänä tehohoitonakin! Tuoksu taattua Lanzaa ja sh 29,50.

Mikä olisi sinulle paras tuote? Kampaajasi on tietenkin paras apusi tuotteen valinnassa, sillä hän tuntee hiustesi vaatimukset ja sinulle sopivimman tavan hoitaa hiuksia. Nyt jos valitset näistä vaihtoehdoista itse, ole rehellinen kuinka paljon haluat käyttää aikaa ja vaivaa hiustesi hoitoon. Naamioita käytetään vähintään kerran viikossa, ja jätettävä olisi hyvä käyttää jokaisen pesun jälkeen. Jos tuote pyydetään levittämään pyyhekuiviin hiuksiin, se toimii parhaiten pyyhekuivissa. Oletko valmis tekemään kuivauksen ennen naamiota? Tai kuinka pitkä vaikutusaika on sinulle sopiva?

Jos haluat viettää hiusnaamion vaikutusajan saunassa, on hiukset suojattava kostealla pyyhkeellä tai saunamyssyllä. MIKSI? Hoitotuotteiden kiehumispiste on alhaisempi kuin veden. Jos tuote viedään kuumaan saunaan hiuksissa, se kuumenee helposti ja alkaa pahimmassa tapauksessa kuivattaa hiustasi sen ravitsemisen sijaan. Kostea pyyhe tai saunamyssy suojaa tuotetta kuumenemiselta, ja saat tuotteesta eniten irti.

JA HUOMIO: YHTEISTYÖN KUNNIAKSI ID-HAIR FINLAND TARJOAA LUKIJOILLE EDUN:
https://idhair.fi <--- Linkistä pääset ostoksille Id-HAIRin nettikauppaan ja koodilla BADASS saat kaikista normaalihintaisista tuotteista -15% tammikuun loppuun asti! Ja nettikaupassa on myös ALE, voit tehdä muitakin huippulöytöjä.

Hellikää hiuksianne,
Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti