Mediassa on vellonut parikin kohua ulkonäköön liittyen tällä viikolla. Viittaan tietenkin Maria Veitola - Anu Saagim kohuun ja Hanna Sumarin Tanssii tähtien kanssa palautteeseen.
Mun ymmärrys loppuu aina, kun joku katsoo asiakseen arvostella toisten ulkonäköä. Aina. Tai kun joku arvostelee toisen elämänvalintoja. Itseasiassa kaikki suvaitsematon kommentointi saa mut raivon valtaan.
Naisille toitotetaan, että "hyväksy itsesi sellaisena kuin olet" ja "onnellisuus on sinusta itsestä kiinni". Samaan aikaan tyrmätään aikuinen nainen hihattomassa mekossa. Ei vaan ole sopivaa esiintyä käsivarret paljastavassa mekossa, koska on keski-ikäinen? Tai tavallaan se on ihan ok mökillä, muttei TV:ssä? Miksei vaan ihannoitu ihmistä, joka tulee ulos omalta mukavuusalueeltaan ja lyhyen harjoittelun jälkeen silminnähden nautti tanssista?
Onko kaikkien naisten, jolla ei ole pitkät hiukset ja täydelliset klassiset kasvonpiirteet ja ikää yli neljäkymmentä vain pistettävä pussi päähän ja pysyttävä kotona? Vai koskeeko "kauneusvaatimus" vain julkisuudessa esiintyviä naisia?
Onko aina ollut niin, että vain "täydellinen" ulkonäkö, "täydellinen" parisuhde, "täydellinen" perhe-elämä ja "täydellinen" ura on hyväksyttävää? Jos et ole saavuttanut tätä kaikkea, olet ollut ystäviesi silmissä hiukan säälittävä?
Ei varmaankaan, mutta paljonko tilanteesta olemme vastuussa me itse? Facebook, Instagram ja muut sosiaaliset mediat ovat täynnä filtteröityä tietoa ja kuvia sun elämästä. Yritetään esittää oma elämä ja omat kasvot mahdollisimman hohdokkaana. Koska on hienoa, että mun elämä on hiukan "parempi"? Filtteriä vaan filtterin päälle, ja sun selfie on "yhdyskuntakelpoinen". Vai postaatko lähikuvia sun rypyistä, alleista tai selluliitistä ja vatsamakkaroista? Kerrotko, että parisuhteesi voi nyt huonosti ja harkitsette jopa eroa? Et varmaankaan.
Mistä siis kaikenlainen arvostelun tarve kumpuaa? Arvostelijan tarpeesta nostaa itseään ja statustaan. Huonosta itsetunnosta. "Mulla ainakin menee paremmin kuin tolla kaverilla.""Kauhee, miten Lissu on vanhentunu! Mä ainakin näytän nuoremmalta kuin se!"
"Mä en ikinä käyttäis rahojani tollaseen." "Mulla ei vaan oo aikaa tollaseen." "Mä en ikinä pukeutuis noin tolla kropalla." "Mä en ikinä"- lauseilla mollataan muiden valintoja ja osoitetaan omaa ylemmyyttä.
Netti on tietenkin tehnyt tästä kaikesta raadollisempaa, sillä nyt nämä pienenpienestä omasta putkestaan maailmaa katsovat voivat ilmaista mielipiteensä julkisesti. "Koska MINUN mielipiteeni on oikea ja tärkeä." Tuntuu, että kunnioitus muiden mielipiteitä, ulkonäköä tai elämäntyyliä kohtaan on hävinnyt. Ylenkatse valtaa maailmaa.
Me elämme vuotta 2017, mutta edelleen yhteiskuntamme "sallii" vain hyvin kapean "oikean tavan" elää. Nainen arvotetaan edelleen ulkonäön kautta. Mies muuttuu neljänkympin rajapyykin ylitettyään karismaattiseksi, nainen vanhaksi. Lihava ihminen on laiska ja sairas, hoikka ihminen on ahkera ja terve. Nainen on itsekäs, jos hänellä ei ole lapsia. Sinkun oletetaan olevan onneton, koska hänellä ei ole parisuhdetta. "Etkö ole vieläkään löytänyt ketään? Kyllä säkin vielä löydät jonkun!"
Vai olisko mitenkään mahdollista, että muiden ulkonäön, elämäntavan tai mielipiteiden teilaamisen sijaan jokainen keskittyisi vain sen oman elämänsä ongelmiin ja niiden ratkaisemiseen? On kai helpompi ruotia muiden elämissä näkemiään epäkohtia, kuin puhua omasta "ei niin täydellisestä" elämästään.
Tiedätkö sä, mitä ystäväsi puhuvat sinusta, kun et ole paikalla? Minä en onneksi tiedä, ja hyvä niin. Mun itsetunto ei luultavasti kestäis sitä! Mutta mä en myöskään mieti, mitä musta ajatellaan. Mä koitan keskittyä tekeen asioita, jotka tekee mut onnelliseksi. Kohtuuden rajoissa. Mä en oo tarpeeksi rohkea. Mut BADASSMIRACLEWORKER on rohkee. Siis rohkeempi kuin mä. Siksi se on olemassa netissä.
Mutta se ei oo lainkaan mielenkiintoinen, koska sillä ei ole omaa naamaa. Se lainaa mun kasvoja ja mun ääntä ja mun kroppaa. Se ei kadu mitään, mä saatan miettii ihan liikaa. Sit se aina välillä potkaisee mua perseelle ja sanoo, että anna mennä vaan! Mä mietin, että oliko toi nyt sellanen, mitä voi sanoo tai tehdä, mut BADASSMIRACLEWORKER vaan tekee. Mä oon päättäny, että musta tulee tänä vuonna enemmän BADASSMIRACLEWORKERin kaltainen.
Mä oon turhamainen. Mä ansaitsen elantonikin turhamaisuudesta. Tää blogi syntyi, kun huomasin, että mulla on aika paljon tietoa, joka saattais hyödyttää muitakin mun tyyppisiä ihmisiä. Mun ongelma vaan on, etten kestä omaa naamaani. En videoissa, enkä kuvissa. Mulle on kerrottu jo 23 vuotta sitten, että oon hyvin epävalokuvauksellinen. Silti, tällaista blogia on mahdoton pitää ilman kuvia ja videoita. Mun pitää siis vaan joka kerta päästä yli siitä epävalokuvauksellisuudestani. Siitä tulee koko ajan helpompaa.
Uuh, nuin vaan tuli tällainen avautuminen. Palaan seuraavassa taas siihen turhamaisempaan sisältöön,
Mallu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti