Mulla meni alussa hulluna aikaa ihan vaan blogin perustamiseen. Tai siihen, kuinka tänne lisäillään asioita. Huh, saatoin istua tuntikausia koneen äärellä selvittämässä asioita ja opettelemassa uutta.
Mutta uuden opetteleminen on ollu aivan mahtavaa! Ja koukuttavaakin. Blogille piti tietysti perustaa myös Facebook-sivu, sillä jos et ole Facebookissa, et ole olemassa. Ja totta on, että meidän ikäluokka seuraa helpoiten blogia sieltä. Muista käydä tykkäämässä sivua, niin julkaisut tulee suoraan sun uutisiin.
Sitten kävi ilmi, että esimerkiksi kampausideoiden jakaminen ei vaan oikein onnistu pelkillä kuvilla. Tai onnistuu, mutta äärimmäisen hitaasti. Aloin siis tehdä videoita. Ja taas opettelin koneen ääressä lukemattomia tunteja. Ja kyselin kätevimmiltäni apua, "pliis opeta mua!". Ja tietty videoilla pitää olla oma kanava Youtubessa. Sieltä löytyy kaikki mun videot tähän asti, ja kanavan nimi on Mallu Pulkkinen.
Opettelemalla on vuosi menty eteenpäin ja teitä lukijoita on riittänyt aika kivasti. Ja, hassuinta on, että ekan blogipostauksen aikana mulla oli flunssa. Voit lukea ekan postauksen TÄÄLTÄ. Ja taas mulla on vuoden päästä toi sama Inkivääri-sitruunajuoma mukissa!
Mutta tässäpä teille tän viikon video:
Muista osallistua kilpailuun pian, sillä voittaja arvotaan ti 12.9 klo 9! Postitan palkinnon Suomeen, mutta ulkomailtakin voi osallistua ja antaa paketin lahjaksi vaikka Suomessa asuvalle ystävälle.
Ensi viikolla ollaan taas tukkataikojen parissa,
Mallu
Mukana ihanassa arvonnassa :)
VastaaPoistaanna_88@luukku.com
Mukana!
VastaaPoistaMukana minäkin!
VastaaPoista-Muru
Mukaan arvontaan :) Ihania tuotteita <3
VastaaPoistahilsan@luukku.com
Mukana arvonnassa ��
VastaaPoista