sunnuntai 2. joulukuuta 2018

KAMPAAJAN TYÖPÄIVÄ

Nyt pääsette seuraamaan yhden asiakkaan muutosta tavallisena työpäivänä.

Mikä on kampaajan lempiduuia? Muutokset! Parasta on, kun asiakas luottaa suhun niin paljon, että on valmis päästämään sut suunnittelemaan ja toteuttamaan uutta lookkiaan!

Ja parasta on, kun se voidaan tehdä heti, samalla tapaamisella! Seljan muutoksen toteuttaminen kesti 3 tuntia, ja hän oli varannut tarpeeksi pitkän ajan tapaamiseen, joten muutos saatiin toteutettua heti.

Kun erikoistekniikat ovat nyt suurta muotia, muista varatessasi aikaa kampaajalle mainita, että haluat erikoisemman värjäyksen. Näin kampaajasi tietää varata tarpeeksi pitkän ajan palveluusi, ja molemmat ovat onnellisia. Jos käytät nettiajanvarausta, muista varata noin tuntia pidempi aika kuin peruskäyntiisi varataan.

Useimmiten muutoksen toteuttaminen tyssää juuri aikatauluun. Ja se harmittaa niin kampaajaa, kuin asiakastakin. Ollessasi epävarma tarvittavasta ajasta, soita kampaajallesi, ja kysy - hän varaa ajan räätälöidysti sinulle ja pääsette toteuttamaan muutoksen jo seuraavalla käynnilläsi!

Tässä Seljan uusi lookki:



Loistavaa joulukuun alkua,
Mallu

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

DYSON HACK - MUOVIPULLOKIHARAT

Hiusten laittaminen koki mullistuksen pari vuotta sitten, kun pölynimurien maailmasta tuttu Dyson lanseerasi hiustenkuivaajansa. Nyt oli nimittäin luotu föönien kuningas! Pieni, kaunis ja hiljainen Dyson kiinnosti kaikkia, hinnastaan huolimatta. Ja hintavahan se on - 399 euroa hiustenkuivaajasta?!?!

Mä hankin sen työkäyttöön, enkä ole katunut. Meidän liikkeellä kaikilla kampaajilla on Dyson. Ergonomia helpottaa työskentelyä ja melutasot liikkeessämme ovat huomattavasti alhaisemmat kuin ennen. Asiakkaat ovat olleet todella kiinnostuneita sen hankkimisesta.

Pari kuukautta sitten Dyson yllätti uudelleen - he loivat monitoimilaitteen hiusten laittoon. Dyson Airwrap on kaikkea - kuivaaja, kiharrin, suoristaja, volyymiharja ja pyöröharja. Kaikki yhdessä laitteessa, uudella tavalla:


Tämän laitteen hinta vaihtelee riippuen muotoilu-osien määrästä 449-499 euron välillä. https://shop.fi.dyson.com/hiustenkuivaaja/all-in-one-stylers - linkistä voit tutustua tarkemmin laitteeseen tai vinkata joulupukille!

Airwrap innoitti myös internet-keksijöitä - instagram alkoi täyttymään innovaatioista, jotka matkivat Airwrapin toimintaa. Ylivoimaisesti suosituin oli Dyson-hack, jossa muovipullon ja föönin avulla luodaan kiharat hiuksiin kuumalla ilmalla. Mun oli sitten ihan pakko myös kokeilla:


                                       

Mä kokeilin videon jälkeen vielä minuutin verran molemmille puolille, ja kihara parani vielä huomattavasti, eli maltti oli valttia tässäkin. 



Hyvinhän se onnistui! Muistat vaan noudattaa ohjeita, niin säkin onnistut! Kerro mulle kommenteissa kuinka kävi, tai postaa kuva omista kiharoistasi blogin kommentteihin!

Ihanaa sunnuntaita,
Mallu

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

MALLU SÄÄSTÄÄ CITYMARKETISSA JA RESQ-SOVELLUKSELLA!

Välillä on hyvä ravistella omia tapojaan, ja kokeilla jotain muuta.

Mä näin Citymarketin mainoksessa ihanan värikkään paidan, ja hinta vain 19,90! Pakkohan se oli mennä katsomaan livenä sopivan tilaisuuden tullen. Koska miksei! Ja samalla haahuilin tietty kosmetiikkaosaston läpi, sieltäkin jäi jotain käteen...

Sitten kävin lähes viikottaisen juorupuhelun tamperelaisen ystäväni kanssa, joka kertoi mulle ResQ-sovelluksen uudistuksista. ResQ-sovelluksella on jo pitkään voinut "pelastaa" esimerkiksi ylijääneitä lounasannoksia ravintoloista. Mukana on kaikenlaisia ravintoloita ja kahviloita, jotka ilmoittavat ylijäämä ateriat sovelluksessa ja vielä huomattavalla alennuksella.

Klikkaat vain mieleisesi ravintolan kartalla, ja maksat sovellukseen syötetyillä korttitiedoilla ja haet annoksen mukaasi. Erittäin kätevää, ainakin Helsingissä.

Nyt ResQ on laajentunut ruokakauppoihin! Tarjolla on kaikenlaisia elintarvikkeita, joissa päiväykset ovat menossa. On leipäkassia, yllätysruokakassia, makeaa paistopistekassia ja kuulemma lihakassia. Ja hinnat ovat n. 50-70% alemmat kuin tuotteiden normaalihinnat.

Mä päätin hakea ison yllätyskassin lähikaupasta hintaan 10€, ja nyt näette videolla, mitä siitä kassista löytyi!



Aurinkoista sunnuntaita,
Mallu

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

MALLUN ERILAISIA TYÖPÄIVIÄ!

Kampaajan työ on parhaimmillaan vaihtelevaa, mutta fyysisesti melko raskasta. Tosin palkinnon työstään saa aina työn valmistuttua. Saa nähdä tavoitellun lopputuloksen ja asiakkaan tyytyväisyyden työn jälkeen. Saa käyttää ammattitaitoaan asiakkaiden toiveiden toteuttamiseen, ja hetkittäin pääsee luomaan omien näkemystensä näköisiä taideteoksia.

Mutta päästäkseen siihen taidevaiheeseen, joutuu välillä istumaan peppu puuduksissa koulutuksissa. Paikallaan istuminen on nimittäin hyvin haastavaa kampaajille. Tunnin istuttuaan he kiemurtelevat tuskaisena penkissä. Onneksi välillä on myös hyvin onnistuneita, hyvin erilaisia koulutus-aamuja, kuten tulette videolla näkemään.

Parhaimmillaan meikkaajan ja kampaajan työ on erittäin luovaa ja taiteellista. Joskus taas liikutaan hyvinkin tarkkojen asiakkaan toiveiden asettamien raamien sisällä. Joskus materiaali rajoittaa luovuutta.

Parhaiten täydelliseen luovuuden tilaan pääsee, kun kuvaa omia hiuskuviaan. Toteuttamiseen lähdetään täysin eri kautta kuin asiakastyössä. Ensin mietitään, mitä halutaan tehdä, ja miksi. Sitten mietitään, kuinka sellainen lopputulos mahdollisesti saavutetaan. Millaisiin hiuksiin toivomani väri tai kampaus saavutetaan ilman itkua ja hammastenkiristystä. Sitten mietitään, mistä tarkoitukseen sopiva malli löydetään.

Me tehtiin juuri hiuskuvaukset, joissa haluttiin kuvata erilaisia hiusvärejä. Tällaiseen kuvaukseen mallien löytäminen on erityisen haastavaa. Ammattimallien hiusvärien tulee aina olla hillittyjä, joten ammatimallit olivat täysin poissuljettuna. Nyt halusimme tehdä hiusvärejä korostavia kuvia.

Mä valitsin värin. jota toivotaan mun tuolissa eniten: monisävyinen vaalea. Okei, päätös tehty. Mieleen tuli heti sopiva malli - tekstiviestiä menemään, ja katsotaan sopiiko aikataulut yhteen. Huh, onnistuu, sopii kuvauspäivä kuukauden päästä! Tein värjäyksen viikkoa ennen kuvia, jotta JOS sattuisi niin, että en olekaan johonkin asiaan tyytyväinen, voin vielä kuvausaamuna tehdä muutoksia. Kuvausten on sovittu alkavan klo 14, eli siihen mennessä on oltava valmista.

Väri onnistui, tunnen mallin hiukset hyvin ja se auttaa huomattavasti valmistautuessa. Värjäyksen jälkeen kokeilin vielä ajattelemaani kiharrustekniikkaa, sillä en ollut varma toimiiko se kyseisessä hiuksessa niinkuin ajattelin. No, eihän se toiminut. Kuvauspäivään oli helpompi lähteä, kun tietää, millä välineillä ja tekniikoilla pääsen juuri siihen lopputulokseen, jota etsin.

Kuvauspäivän aloitin 4 tuntia ennen omaa kuvausaikaani. Kampaus- ja meikkivälineiden esillelaitto. Mallin hiusten hoito ja kuivaaminen, meikkaus, kihartaminen ja ruokailu. Tässä vaiheessa kuulen, että työkaverini on myöhässä aikataulustaan, ja vaihdan kuvausaikani tuntia aiemmaksi, jotta hän saa lisäaikaa työskentelyynsä. Viimeistely jäljellä, ehdin loistavasti. Pelkkä kiillon viimeistely vie yllättävän paljon aikaa!

Kun mun mallin kuvausvuoro tulee, olen käyttänyt suunnitteluun, mallin hankkimiseen värjäämiseen ja kampaamiseen ja meikkiin 8 tuntia. Mutta työ ei ole vielä tehty. Suunitellaan kuvakulmat ja aletaan töihin. Kaikki ei toimi niinkuin on suunniteltu, ja aina, kun mallin päätä käännetään suuntaan tai toiseen, hiukset pitää viimeistellä uudelleen. "Käännä päätä oikealle, hyvä!" - siloita hiuksia minuutti. "Leuka hiukan alas, hyvä"- siloita minuutti. Tätä vartti, ja ekat kuvat ovat valmiit.

Huh, seuraava kuvattava, ja mä menen valmistelemaan seuraavaa kuvaani. Tätä jatkuu 3 tuntia.



Mutta kuvauspäivät on hullunhauskoja!! Toivottavasti videolla pääsee edes pikkuisen sisään kuvauspäivän hullunmyllyyn!

Mahtavaa marraskuuta,

Mallu

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

MALLUN RUOKAMATKA RUOTSIIN JA KIUKKU-URHEILUA

Mä matkailin taas, tällä kertaa naapuriimme Ruotsiin. Lähdin risteilylle Tukholmaan, tapaamaan serkkuani. Kun risteilin yksin, varasin hemmottelu illallisen ja samppanja aamiaisen sekä menomatkalle, että tulomatkalle. Oli mahtavaa vain nauttia kaikilla aisteilla.

Laivamatka näyttää hyvin erilaiselta yksin. Ei kiirettä mihinkään, aikaa itselle ja omille ajatuksille. Ammattitaidolla koottuja ruoka-annoksia ja hyvin rakennettuja drinkkejä, laivan hiljaisempia lounge-alueita ja ohi lipuvia maisemia.

Tällaiselle matkalle ei todellakaan kannata lähteä laskemaan kaloreita ja rajoittamaan nautintojaan! Laivalle lähdetään nauttimaan ja ottamaan irtiotto arjesta.

Mutta kyllä se arki sitten koittaa matkan jälkeen, myös minulle. Jotta elämässä säilyisi tasapaino, on joskus hiukan haastettava itseään. Tällä kertaa kävin Malminkartanon portaissa ottamassa luulot pois, itseltäni. Ja niin todellakin kävi! Ihan aikomaani tavoitteeseen en päässyt, mutta 75% suoritus on parempi kuin ei mitään. Ja ensi kerralla sitten paremmin!



Seuraavalla viikolla selvisi sekin, miksi portaissa tuntui niin tahmealta. Syysflunssa tuli kylään, tietty. Noh, parin viikon hiljaisempi meno tekee aina hyvää. Jaksaa sitten taas painaa uudella innolla vaikka portaissa, kun on lepäillyt viltin alla tarpeeksi!

Ensi viikooon beibet,
Mallu

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

MALLU TESTAA: MAYBELLINE BROW TATTOO

Kulmakarvat. Tuo viimeaikojen HOT-trendi meikkaamisessa. Kuinka saavuttaa super-mintissä (tarkoittaa siis huippukuosissa) olevat instagram-kulmat aikuiselle naiselle sopivaan tapaan?

Kulmakarvamuoti on vaihdellut meidän elinaikana ohuesta viivasta lakupötköön. Kumpikaan äärimuoto ei ole kovin pukeva aikuiselle naiselle. Silti, tehokkain facelift on huolitellut, ja omaan kasvojen muotoon sopivat kulmat. Oikein muotoillut ja huolitellut kulmakarvat ovat kuin kasvojenkohotus - 5-10 vuotta nuorempi ilme helposti.

Jos oma silmä ei riitä kertomaan, mikä on sulle sopivin ja pukevin muoto, muotoiluta kulmat ammattilaisella vaikka kerran kuukaudessa, ja suorita itse vain ylläpito. Tai ota selvää pysyvämmistä muotoilutavoista, mikroblandingista tai uusimmista tatuointitavoista, ja voit olla varma, että kulmasi ovat mintissä 24/7!

Tällä videolla mä testaan Maybellinen Brow Tattoo- tussia, jolla on helppo meikkaamisen yhteydessä piirtää omien kulmakarvojen sekaan "lisäkarvoja" täyteläisen lookin aikaansaamiseksi. Tussi on todella helppokäyttöinen ja pysyy helposti koko päivän.



Mulle tää jää ehdottomasti käyttöön, ja olen käyttänyt sitä myös työssäni. Helppoa ja jälki pysyy hyvänä koko päivän ja vaikka seuraavaan aamuun ;)

Ootko sä testaillut uusia meikkejä viime aikoina? Onko sulla hyviä vinkkejä meille muillekin testattavaksi? Kerro vinkkisi kommenttikentässä, pliis!

Ihanan kirpeätä lokakuun loppua beibet,
Mallu

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

MALLUN VIIDENKYMPIN KRIISIÄ JA PERSONAL SHOPPER - TAPAAMINEN!

HUH.

Melko kauan on kulunut aikaa mun edellisestä postauksesta. Sori. Oon taistellut flunssaa vastaan (hävisin) ja jotenkin elämä vaan jyräs mut! Oon kuvannut kaikenlaista, mutta en oo ehtinyt leikata niitä postaukseksi. Jotenkin keskittymiskyky ei oo riittänyt.

Mutta oon vastapainoksi pyrkinyt nauttimaan hetkistä, ja olemaan läsnä ystäville. Oon alkanut taas elää, touhuta ja touhottaa, tirsk! Mä päätin kaksi ja puoli vuotta sitten laittaa oman henkisen ja fyysisen hyvinvointini kaiken edelle, ja koen, että nyt oon toipunut jo aika hyvin uupumuksestani.

Ja voin kertoo, että elämän nälkä on kova! Kun on pari vuotta joutunut himmailemaan, mua ei nyt pidättele mikään. Siksi kai aika tälle blogille on jäänyt hiukan kortille...

Mutta asiaan: Mulla on viidenkympin kriisi!! Ihan jäätävä!

Ja joo, tiedän, että täytin just tällä viikolla 48, mutta se viidenkympin kriisi on mulla nyt. Nauran ääneen. Leikkautin hiukset ja värjäsin ne. Mietin pukeutumistyyliä, ja pitäiskö jotain uudistaa siinäkin. Millaista elämää elän, elänkö juuri sellaista elämää kuin haluaisin... Mutta en oo alkanut treenaamaan maratonille, enkä triathlonille. Se treeni-into mulla iski nelikymppisenä, nyt mä liikun nautinnokseni.

Tässä pikku näyte mun kriiseilyistä:



Että sellaista. Ja oon päättänyt monta muutakin asiaa muuttaa elämässäni. Sellaisia asioita, joita oon suunnitellu jo pari vuotta, mut sitten sattui kaikkea muuta... Mutta ensi vuonna järkevöitän mun duuneja ja lomia. Pistin lomat jo kalenteriin, ja nyt alan googlaileen reissuja!

Ihanaa lokakuuta,
Mallu

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

JIPPII - VIIKONLOPPUREISSU

"Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä.." Ja niistä mä otan kaiken irti!

Niinpä suuntasin matkani jälleen Hankoon. Hangossa oli Hanko Päivät ja Muinaistulien yö. Jo tuhansia vuosia sitten merenkulkijoita ohjattiin maihin merkkitulien avulla. Niillä varoitettiin myös asukkaita vaaroista. Nykyään niillä juhlistetaan kesäkauden päättymistä. Itämeren suojelu on tuonut Muinaistulien yön viettoon uuden ulottuvuuden. Itämeren maiden yhteinen valoketju symboloi huolta Itämeren hyvinvoinnista.

Ja kylläpä oli kaunis ilta! Tulineen ja ilotulituksineen. Hangossa Pågenin rannalla järjestetty tapahtuma muistutti kauniina elokuun iltana juhannusta. Ihmiset olivat hyväntuulisia, ilma oli kaunis, auringonlaskun värit maalasivat taivaanrannan vaaleanpunaiseksi ja bändi soitti hiekkarannalla taustanaan meri.

Hangolle muinaistulien yö symboloi vahvasti kesäkauden loppua. Kaikissa putiikeissa on alennusmyyntejä, hyllyt tyhjennetään talven ajaksi. Syksyn ja talven aikana kaduilla kohtaa vain paikallisia, turistitungos on poissa.


Nyt Hangossa valmistaudutaan jo ensi kesään, laita sinäkin pikkuinen kaunis Hanko matkailulistallesi jo ensi vuonna!

Ihanaa syyskuuta, 
Mallu

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

MALLU HIERONNASSA JA REMONTTIRAIJANA

Ihan parhaita vapaapäiviä on ne, kun pääsee hemmoteltavaksi! Siis kun oot todellakin ollu kartalla, ja muistanut varata ajan hierojalle. Tai kasvohoitoon. Tai kampaajalle!

No mä muistin, kerrankin. Aloitin aamun reippailulla ja ihanalla aamiaisella - sellaisella, jota ei tarvinnut tehdä itse, ja kävelin Helin Hierontapalvelu Hellitteeseen.

Heli on juuri avannut uuden pisteensä Uudenmaankadulle, ja mä pääsin ensimmäisten joukossa kurkistamaan sisään...


Ja kuulkaa, kylläpä tuo Heli vaan tietää, mistä puhuu! On käsittelyn jälkeen ollu NIIN notkea olo, että alta pois! Ja erityisesti pidin neuvosta maata hieronnan jälkeinen päivä soffalla. Hah, tätä lisää!

Mutta kuulkaa, millaisia tärppejä teillä olis blogin aiheiksi? Mistä te haluaisitte lukea tai siis katsoa videota?

Kertokaa kuulkaa kommenteissa, mikä olis kiva aihe, niin mä alan etsiä aiheesta jotain jutunjuurta!

Mahtavaa syyskuun alkua,
Mallu


perjantai 24. elokuuta 2018

MALLU EEPPISILLÄ SYNTTÄREILLÄ!

Joskus, kun saat kutsun syntymäpäiville, tiedät välittömästi, että nämä on NE BILEET. Ne bileet, jotka ei ihan äkkiä unohdu. Ja vaikka ne on sunnuntaina, sä menet. Vaikka maanantaina on työpäivä. Ja vaikka se eka asiakas istuu sun penkkiin klo 8...

Vanha tietää jo, että tästä ei hyvä heilu. Mutta onneksi vanha tietää myös, että alkoholia ei ole pakko juoda, vaikka sitä ilmaiseksi tarjotaankin! Tää päätti jo kotona, että pari on ok, mutta liian lyhyet yöunet on jo tarpeeksi paha rasti kärsittäväksi maanantaina...

Niillä ajatuksilla tää meni.



Ja onneksi meni, oli aivan huippua tavata tuttuja läheltä ja kaukaa. Vuosien takaa ja satojen kilometrien päästä. Ja yhden maanantain jaksaa kuulkaa vanhanakin, vaikka päällään seisten!! Sekin on aina välillä hyvä muistuttaa itselleen, ettei elämä pääse livahtamaan sun ohi! Kotiinsa on nimittäin moni kuollut....

Btw, oon yrittänyt VIIKON ladata tätä videoo mun leikkausohjelmaan, ja jostain syystä se ei vaan onnistunut. Vasta viides kikkakolmonen auttoi! SIKSI jaan tän teille just nyt, enkä viikko sitten tai vasta sunnuntaina.

Eläväistä viikonloppua, tää lähtis taas Hankoon!
Mallu

sunnuntai 12. elokuuta 2018

MALLUN KESÄPÄIVIÄ JA SIVELLINSHOWTA!

Koulujen alku on jo koittanut ja on palattu "normi"arkeen. Aurinkoiset kelit jatkuvat silti, ja niistä on syytä nauttia. Kyllä se räntäsadekin sieltä vielä saapuu, ennenpitkää!

Tänään meillä täällä Helsingissä on sadepäivä, ja tätä on odotettu! Tai siis mä ainakin oon odottanut. Jännä, että sateella mä annan helpommin itselleni luvan loikoilla lehtiä tai kirjaa lueskellen?

Mutta tein teille videon mun parista kesäpäivästä. Toinen ei ollut kovin onnistunut auringonottopäivä... Toisena päivänä pääsette mun mukaan Uunisaareen, yhteen Helsingin kivoimmista uimarannoista ja kesänviettopaikoista.

Ja videon lopussa vielä testissä yksi kauneustuote. Meikkisiveltimien pesu on melko palkitsevaa hommaa, mutta täytyy ajoittaa oikein, jottei joudu pulaan märkien siveltimien kanssa.

Tällaista tällä kertaa:



Mitkä on sun parhaat kikat siveltimien peruspesuun? Kuinka usein muistat puhdistaa siveltimesi kunnolla?

Ihania loppukesän päiviä ( ja ei, kesä ei todellakaan ole vielä ohi)
Mallu

sunnuntai 5. elokuuta 2018

MALLUN KYLPPÄRIREMPPAA

Kun mä ostin tän asunnon, niin tähän ei ollu pakko tehdä mitään remonttia. Ei ollu pakko, sillä tää talo on vasta 8 vuotta vanha. Kaikki oli melko uutta, ja aika moderniakin.

Paitsi kylpyhuoneen lattia. Joka oli sinistä laattaa. Suoraan 80-luvulta. En ymmärrä, mistä sellaista laattaa oli edes löytynyt 2010-luvulla. Siitä se ajatus sitten lähti...

Mä oon haaveillut mikrosementtilattiasta jo muutaman vuoden. Mä pidän siitä rouheudesta ja "viimeistelemättömästä" lookista kiiltävän ja minimalistisen parina. Ja koska mikrosementin voi asentaa vanhan laatan päälle, pidin sitä aika kivana ratkaisuna kylppärin uudistamiseen. Ja saumattomuus on siivoamisen kannalta mahtava ajatus!

Mun kylppärissä ei ollut säilytystilaa. Allaskaappi oli, mutta siinä kaikki. Oman asumisviihtyvyyden ja käytännöllisyyden vuoksi halusin lisätä runsaasti säilytystilaa. Allaskaapin lisäksi hankin 3 korkeaa kaappia. Valitsin korkeakiiltoiset valkoiset kalusteet, koska kylpyhuone on kuitenkin vain 5 neliöinen.

Ja suihku. Perussuihku vaihdettiin sadevesisuihkuksi. Ja suihkuseinä vaihtui myös modernimpaan ja toimivampaan.

Suihkun ja suihkuseinän hinnaksi tuli hiukan alle 700€. Kalusteet maksoivat noin 800€, ja ne hankin Ikeasta kotiintoimitettuna. Lopullista laskua töistä en ole vielä saanut, mutta tarjouksessa oli arvioitu 40 työtuntia ja hinnaksi noin 3000€. Työtunteja ei kertynyt neljääkymmentä, joten odotan laskun olevan tuon alle. Eli kokonaisuudessaan uudistus maksoi alle 1000€/neliö.

Mun mielestä muutos kannatti, vaikka aikataulu venyi ja täällä ei työskennelty viikonloppuna, vaikka näin oli luvattu tehdä. Tiedonkulkukin oli vähän niin ja näin, mutta kommunikaatio parantui huomattavasti loppua kohti, kun huomautin asiasta tarpeeksi monta kertaa. Mutta tällaista se mun kokemuksen mukaan aina on, kun on kyse "pienistä" remonteista. Remonttifirmoille tuo 3000€ on pieni remontti, vaikka asiakkaalle se on iso raha.

Mutta tässä siis viimeviikkojen tunnelmia:



Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja taas opin paljon! Yksi neuvoistani remontteja suunnitteleville on, että teetä remonttisi syksyllä tai talvella. Kuulin kesäkuussa, että kesä on pahinta aikaa teettää remontteja, kun lomat ja ruuhkat(suuret määrät töitä) sotkevat aikatauluja. Tämä olisi ollut hyödyllistä omasta mielestäni tietää jo suunnitteluvaiheessa.

Tällaista tällä kertaa, ensi viikolla uudet kujeet,
Mallu


sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

MALLU MATKAILEE KOTIMAASSA

Ihanan helteinen heinäkuu! Ihania tapahtumia joka puolella! Lämpimiä oitä ja aurinkoa! Ei kai sitä muuta voi kesältä toivoa?

Ei ainakaan mun mielestä. Myönnettäköön, että olen onnellinen, että asunnossani on ilmastointi. Nukun yöni leppoisasti ja hyvin. Työpaikallanikin on ilmastointi - sekä asiakkaat, että minä nautimme. Työteho pysyy hyvänä, ja asiakas ei liimaannu hikisenä penkkiinsä. Nautin.

Mutta asiaan. En siis malta viettää aikaa kotona, neljän seinän sisällä. Huitelen pitkin kaupunkia ja nautin lämmöstä ja ystävien tapaamisesta. Videot ja blogikin ovat jääneet hiukan oman onnensa nojaan. Sori siitä, kyllä näitä täältä tulee, tosin hiukan harvemmin näin kesällä.

Nyt pääsette mun mukaan Hankoon ja Helsinkiin ja Loviisaan!


Ens viikolla pääsette kurkkaamaan mun uudistettuun kylppäriin, JOS se on silloin valmis. Jos ei oo, niin oon saattanut saada hermoromahduksen, ja oon lataamossa....

Nautinnollisia kesäpäiviä kaikille,
Mallu

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

MALLUN ARKIKOHELLUSTA

Tiedättekö, kun välillä kaikki on jotenkin iisiä ja näppärää? Ja välillä tuntuu, että tulosten eteen joutuu puristaan hiukan liikaa? Tällä viikolla töissä kaikki sujui kuin rasvattu, mutta muuten oli melko tahmeeta.

Mikään ei epäonnistunut totaalisesti, mutta ei kyllä todellakaan menny ihan helposti. Tuntuu, että varsinkin kaikki tähän uuteen asuntoon liittyvä ei mene helposti... Mä olenkin sanonut ystävilleni, että välillä musta tuntuu, että tää asunto on kirottu. No, leikki sikseen, toivottavasti tästä vielä joskus tulee valmistakin!

Mutta sitten se katsaus mun perusviikkoon:


Ihanaa ja aurinkoista tulevaa viikkoa,
Mallu

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

MALLUN KULTANAAMIOTA JA MARKETTIMEIKKEJÄ

Heinäkuu. Ei voi olla vielä! Kesä on jo puolivälissä, apua. Nooh, ei sais valittaa, kun on ollut jo kaksi kuukautta aivan uskomattomia kelejä.

Paitsi tietenkin juhannuksena. Juhannus oli kylmä, tuulinen ja sateinen. Tietenkin. Mulla meni juhannus tuunaillessa kotia kohti asuttavampaa muotoa ja shoppaillessa puuttuvia lamppuja valaisimiin ja kaikenlaisten pienten projektien loppuunsaattamisessa.

Muutaman päivän vapaat on niin ihania, ehtii levätä, lueskella, tuunailla ja puunailla, ja silti on levännyt työviikon alkaessa. Ja juhannus on perinteisesti alennusmyyntien alku! Hyvää aikaa shoppailuun.

Mä löysin muutamia meikkejä, ihan marketeissa myytäviä, joihin ihastuin. L'orealin True Match mineraalimeikkipuuteri oli todella iloinen yllätys! Ja koska mä oon jo jonkin aikaa etsinyt neutraalimpaa huulimeikkiä, löysin senkin kätevästi marketista. Kokeilu ei tuu kalliiksi, eikä harmita, jos ei osoittaudukaan jatkuvaan käyttöön jääväksi väriksi. Mä ihastuin näihin niin paljon, että ne on mulla nyt jatkuvassa käytössä.



Onko teillä hyviä tärppejä markettikosmetiikan puolelta? Mikä on sun vinkki meille muille kokeiltavaksi?

Ihanaa heinäkuun alkua,
Mallu

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

MALLUN TYÖPAIKALLA

Mun päätin tehdä tällaisen työpaikkavideon, koska eihän kaikki välttämättä tiedä, mitä mä teen työkseni! Ja kävin myös kampaajalla, hih.

Mä olen siis ammatiltani parturi-kampaaja. Peruskoulutuksen lisäksi olen kouluttautunut meikkaajaksi ja hiusten pidennysexpertiksi. Valmistuin 23 vuotta sitten, ja olen toiminut yrittäjänä koko urani. Liiketyön lisäksi matkasin Suomea ristiinrastiin kouluttajana 10 vuoden ajan. Kaikenlaista on uran varrella koettu sekä kotimaassa, että ulkomailla. Edelleenkään ei kyllästytä, eikä aamuisin harmita töihin lähtö.

Mun suuri intohimoni on hiukset. Hiukset materiaalina, osana ulkonäköä ja niiden muotoiltavuus. On huikeaa ja joka kerta yhtä palkitsevaa nähdä ihmisen ulkonäön muuttuvan käsittelyssäni. Kasvojen piirteitä voidaan korostaa tai häivyttää leikkauksella ja hiusten oikeanlaisella värjäyksellä. Ja kuinka erilaisia hiuksia meillä onkaan! JA kaikenlaisille hiuksille löytyy se paras tyyli, paras arjessa, paras juhlassa ja paras ylläpitää.

Mutta asiaan, eli videoon. Tässä otteita mun duunista kesän kynnyksellä. Silloin tilataan raitaa. Raitaa, raitaa, erilaista raitaa, loputtomasti laputusta! Aurinkoiset päivät saavat meidät haluamaan hiusväriin vaihtelua.



Miten sulla? Vaihdatko hiusväriä vuodenajan mukaan? Onko värisi kesällä heleämpi ja syksyä kohden täyteläisempi?

Ihanaa juhannuksen jatkoa,
Mallu


sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

MALLU EPSANJASSA!

Jess, LOMA.

Kevät oli aika rankka asunnon myynteineen, ostoineen, evakkoasumisineen, vesivahinkoineen... Tuntui, että koko ajan piti olla huolissaan jostain. Tavallinen, tasaisen tappava, mun unelmaelämä puuttui kokonaan.

Kun saatiin mahtavan aurinkoinen toukokuu, meinasin jo perua koko lomareissun - kotona on kaikki kesken, viikossa ehtisi vaikka mitä! Onneksi joku pieni järjen ääni kuiskasi, että olisi vaan parasta päästä pois - eroon kaikesta keskeneräisyydestä. Olla vaan viikko ajattelematta kaikkea tekemätöntä kotona.

No, enhän mä oikeesti päässyt eroon remonteista, kun tarjousta pukkasi sähköpostiin aurinkotuolissa maatessa! Mutta tavallaanhan asiat eteni, vaikka mä grillasin itseäni. Positiivisuudella eteenpäin! Katse vaan rantaviivaan ja horisonttiin ja nauttimaan väreistä!



Aurinkosta juhannusviikkoa,

Mallu

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

MALLUN AURINKOVIIKKO

Historian kuumin ja aurinkoisin toukokuu on nyt vietetty, ja täytyy myöntää, että olen nauttinut! Mä oon aurinkonarkkari ja hetkittäin on ollu vaikeeta, kun sisätiloissa on hommat kesken ja veri vaan vetää ulos - aurinkoon...

Sain kuitenkin jotain aikaan niin kotona, kuin "toimistolla" eli työssäni. Kesäterasseille en oo vielä ehtinyt... Mutta toivottavasti kesäiset kelit jatkuvat, niin mäkin pääsen tuulettamaan itseäni!

Tällaiselle kotihiirelle on vaan tärkeää, että asunnosta tulee koti, jossa viihtyy ja huvit tulee vasta sen jälkeen. Älkää huoliko, kyllä mäkin sinne terassille vielä tänä kesänä ehdin, nythän se varsinainen kesä vasta alkoi.

Eilen vietettiin koulujen päättäjäisiä ja olenkin viettänyt tän aamun facebookin äärellä ihaillen kaikkien ylpeiden vanhempien kuvia kesälaitumelle kirmaavista lapsosista, isommista ja pienemmistä. Eilen sain kuvan siskon pojan todistuksesta, tyyppi pyyhki kahdeksannen luokan 9,9 keskiarvolla kirkkaasti meidän suvun kärkeen keskiarvovertailuissa.

Mulla aurinkoinen viikko sujui pääasiassa töiden merkeissä, mutta työpäivätkin on jotenkin nautinnollisia, kun kaikki ovat loistavalla tuulella auringonsäteiden helliessä. Sitäpaitsi, mulla alkaa viikon irtiottoloma parin päivän päästä - mahtava lähteä hetkeksi tästä rakenna-tuunaa-kokoa-maalaa-työleiristä eroon! Aion nauttia kaikilla aisteilla ja mietin seuraavan kerran kodinsisustusta vasta paluun jälkeen. Paluupäivänä pudotus arkimaailmaan alkaa heti illalla taloyhtiön yhtiökokouksessa...

Mutta nyt videoon - tällaisissa maisemissa täällä ankeassa Helsingissä elellään ja lenkkeillään:


Ensi viikonloppuna mä olen matkoilla, eli videoita ei oo luvassa. Tai saattaa ollakin - Badassmiracleworkerin Facebook-sivulla! Päivittelen sinne reissukuulumisia, mikäli yhteydet mahdollistavat sen. 

Mahtavaa kesäkuun alkua,
Mallu



sunnuntai 27. toukokuuta 2018

MALLU RAKENTAA!

No niin. Uusi koti, uudet kujeet.

Kun muuttaa 80 neliöisestä asunnosta 40 neliöiseen asuntoon, joutuu väistämättä miettimään kaiken uusiksi. Muuton yhteydessä on muutenkin oiva tilaisuus luopua turhasta tavarasta, ja nyt myös huonekalut olivat numeroa liian isoja uuteen kotiini.

Mulla oli mieletön tuuri, että entisen asuntoni ostaja osti lähes kaikki suuret huonekalut asunnosta! Oikeesti. Ja loput kaupittelin ystävilleni Facebookissa. Muuttokuormasta löytyi vain sänky ja ruokapöytä tuoleineen ja pesukone. Edellisessä postauksessa todistitte sohvan saapumista, ja tällä viikolla näette, kuinka "rakennan" kotia omakseni.

Hermothan on katkeamispisteessä ihan koko ajan, koska mä haluaisin, että kaikki olis heti valmista. "Kaikki mulle heti ja nyt", tai mieluiten jo eilen. Mutta ei. Kun yksi kohta ei edisty, niin seuraavaa ei voi aloittaa. Moni asia onnistuu vain ammattimiesten tekemänä, ja sitten säädät aikatauluja. Tuntuu hetkittäin loputtomalta.

Mä yritän tehdä aika paljon asioita itse ja ystävien avustamana. Mä pidän sisustamisesta ja olen valmis näkemään vaivaa kotini eteen. Tärkeintä mulle on helppo arki kodissa, ja kaikelle pitää löytyä paikka. Ja kaikkien tavaroiden on mahduttava ovien taakse. Mun mielestä on helpompi elää, ja varsinkin siivota, kun tavaroille on omat paikkansa, joista ne saa helposti käyttöön.

Näillä ajatuksilla meni tää viikko.


Minä menen nyt ottamaan aurinkoa - nautinnollista sunnuntaita!

Mallu



sunnuntai 20. toukokuuta 2018

MALLU MUUTTAA!

Tätä mä oon odottanut monta kuukautta - pääsen vihdoin muuttamaan helmikuun alussa ostamaani asuntoon! Miten mahtavaa!

Asuin reilun pari kuukautta ihanan ystäväni luona huoneiston vapautumista odottaessani. Ja muuttoa edeltävänä iltana me vietettiin kauneushetki kultanaamioiden kanssa. Nyt mä saan arpoa kaksi kultanaamiopakettia teille! Badassmiracleworkerin Facebook-sivulla tämän postauksen alla kommentoineiden kesken arvon kahden naamion paketteja eli tekin pääsette testailemaan niitä ystävän kanssa. Naamiot lahjoitti ihana Susanna Medical Clinic Luxilta.
Arvonta suoritetaan torstaina 24.5. klo 20, ja ilmoitetaan blogin Facebook-sivulla. Palkinnot postitetaan Suomeen.

Mutta siis nyt palataan muuttoon.

Tää oli varmaankin mun seitsemäs asuntokauppa, ja voin kertoa, etten IKINÄ ole kokenut mitään tällaista. Nimimerkki Kun kaikki menee pieleen. Kun asunnon myyjän tietämättömyys saa sut aivan raivon partaalle. Tämän takia kiinteistövälittäjille kannattaa maksaa. Säästyy monelta vaivalta, jos oma ymmärrys asioista ei vain riitä. Tai googlaamalla löytyy kätevästi tietoa asuntokaupan tekemisestä itse. Mutta kun ei, ei vain viitsitä ottaa asioista selvää, koska minä ja minun mielipide. Ei sillä niin väliä, mitä lait, asetukset tai hyvä kauppatapa on, koska minä ja minun mielipide.

Ja ihan kostoksi asunnossa sattui hänen asuessaan vesivahinko ja koko parketti joudutaan uusimaan. Koko aikana myyjä ei pidä minuun mitään yhteyttä. Hän asuu minun omistamassani asunnossa, ja luulee, ettei minun tarvitse tietää tapahtumien kulusta. Jatkuvaa vääntöä.

Ja ihan kirsikkana kakun päällä, asunto on siivoamatta, kaikki osakkaalle kuuluvat asunnon huoltotyöt ovat tekemättä, ylläriä yllärin perään. Kutsu huoltomies tarkistamaan kaiken toimivuus ja huollata parvekelasit, kun nekin on rikottu. Siivoa toisten jälkiä uunista ja astianpesukoneesta lähtien, PUUH sanon minä.

Mutta elämä on joskus tällaista!



Hei nyt ylös , ulos ja nauttimaan ihanasta keväisestä säästä!
Mallu

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

KAMPAAJALLA, ONNENPÄIVÄ!

Suutarin lapsella ei todellakaan ole kenkiä. Ja ihan oma vika.

Miten se aina onkin niin, että kun on kiire, se on aina pois itsensä hemmottelusta? Just siitä tärkeimmästä osasta sun elämää. Siitä, joka kuitenkin antaa sulle virtaa arjen askareisiin.

No nyt mä pääsin kampaajalle. Enkä mille tahansa kampaajalle, vaan Youtube-tähdelle! Mun työkaveri Henry Harjusola on valittu parikin kertaa Vuoden Kauneustubettajaksi ja nyt oli hänen vuoronsa laittaa mulle raidat...

Tuu mukaan!


Sellaista käkätystä tällä kertaa. Ensi kerralla pääsette mukaan mun muuttoon ja hetkiin, joina kaikki ei mennyt kuin Strömsössä.

Aurinkoista Äitienpäivää,
Mallu

tiistai 1. toukokuuta 2018

PUOLIKSI VAPAALLA!

Joskus ei vaan ole mahdollisuutta pyhittää kokonaista päivää itselleen. Onneksi sain edes puolikkaan vapaapäivän, ja täytin sen tietenkin itseni hemmottelulla. Tietenkin, koska voin. Ja koska olen sen arvoinen.

Koska miksi edes tekisin aamiaista, jos ei ole pakko. Tai, jos ei huvita. Jotenkin päivä tuntuu erityiseltä, kun se alkaa loistavalla lattella ja jonkun muun tekemällä herkkuleivällä.

Aamiaisen jälkeen säntäsin kynsihuoltoon ja siitä Medical Clinic Luxiin kohottamaan ilmettä. Ja keksittiinhän me mulle seuraaviakin hoitoja. Ja naurettiin. Paljon. Koska elämä on oikeesti niin täynnä iloa ja naurua ihan jokainen päivä, kun vaan muistaa aloittaa aamunsa ilolla.

Mutta sitten siihen videoon. Tän kertainen video ei sovi neulakammoisille, mutta jos pistoshoidot kiinnostaa sua, niin kannattaa katsoa.


Nää paikat on mun kauneudenhoidon kulmakiviä:  else.niina., jossa Niina rakentelee mulle kauniit kynnet. Ja Medical Clinic Lux, jossa hoidan itseäni hiukan tykimmillä keinoilla, hahhahhaa!

Nyt mä kuulkaa jatkan tätä muuttokuorman läpikäymistä. Mä en tajuu, kuka tän kaiken kaman on tänne ostanut....

Ihanaa Vapun päivää,
Mallu

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

TYTTÖENERGIAA TAMPEREELLA

No eihän me nyt oikeesti mitään tyttöjä olla, tällaisia keski-ikäisiä perus-akkoja! Jännä, kuinka mun mielestä kaikki ihmiset pysyy sen ikäisinä, mitä olivat olivat kun tutustuttiin. Ja tämän kertainen matkaseura oli siis 24-vuotiaita ja sellaisina he aina säilyvät.

Me vietettiin pari kuukautta sitten viikonloppu Helsingissä, ja tämän kertainen retki suuntautui asuin paikkojen puoliväliin, eli Tampereelle. Lyhyt matka kaikilla ja nähtävää ja koettavaa riittää!

Tyttöjen reissuille ei kannata suunnitella hirveesti ohjelmaa, sillä pääosassa ovat aina ystävät. Juttua riittää, ja lounas voi venyä helposti kolmituntiseksi.

Keskityttiin siis aikatauluttomuuteen ja nautintoihin:



MinziBlackin tarkemmat tiedot löytyvät osoitteesta MinziBlack (Klikkaamalla nimeä pääset MinziBlackin facebook-sivuille). Kannattaa vierailla, jos Tampere osuu reitillesi.

Salakapakka Tiimaan pääset tutustumaan https://www.facebook.com/kellokauppatiima/ , suosittelen.

Nyt mä oon jo viettämässä viikonloppua Jyväskylässä, ja ensi viikonloppuna koittaa MUUTTO! Vihdoin saan uuden asuntoni ja pääsen pesänrakennuspuuhiin kevään kunniaksi!

Nyt mä ryhdistäydyn myös tän blogin suhteen, matskuu on jo kerätty seuraavaan neljään postaukseen, eli pysykää kuulolla. Ensi torstaina kuulette taas musta jotain....

Ihanaa kevään odotusta,
Mallu

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

KYLMÄSTÄ LÄMPIMÄÄN!

Loma. Aurinko. Lepo. Ranta. Aurinkotuoli.

Kylläpä on tuntunut valottomalta ja pitkältä tämä talvi. Ja jatkuu vaan. Mieli halajaa jo kevättä ja valoa, taivaalta tippuu räntää.

Minä otin lennon kesään! Ihana ystäväni Katri on asunut Gran Canarian Playa del Inglesissä jo kuusi vuotta. Talvet hän työskentelee matkailun parissa ja kesäisin hän saapuu vierailuille Suomeen. Tai matkustaa maailmalla.

Katri kutsui minut luokseen, ja esitteli lähellä olevia erikoispaikkoja. Gran Canarialla riittää nimittäin nähtävää! Mä kuitenkin liimaannuin aurinkotuoliin niin tiukkaan, että retket oli tehtävä iltaisin. Kyllä me silti ehdittiin kaikenlaista!



Ensi viikonloppuna on jo pääsiäinen! Ihanaa, kyllä se kesäkin sieltä kohta tulee! Nautinnollista ja valoisaa pääsiäisviikkoa,
Mallu

PS. Niille, jotka odottavat meikki- tai hiusvideoita, odottelu jatkuu pitkälle toukokuulle näillä näkymin! Nyt kun oon kodittomana, ja odottelen uuteen asuntooni pääsyä, multa puuttuu kuvauspaikka. Sinne asti tulee vain tällaisia lifestyle-tyyppisiä pläjäyksiä.... Koittakaa jaksaa odotella mun seurana!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

LOMAN ODOTUSTA JA LUMENEN IHANUUKSIA

IIK - en malta odottaa lomaa!! Pääsen viikoksi palvomaan aurinkoa ja lämmittelemään!

Valmistelut on tietty aloitettu jo hyvissä ajoin, sillä pakkasin lomavaatteet ja aurinkotuotteet jo muuton aikana erikseen matkalaukkuun, joka odottelee mua varastossa. Hiukan naurattaa jo itteekin, sillä en oo enää yhtään varma, mitä sieltä matkalaukusta löytyy...

Matkavalmisteluihin kuului tietty myös viimeviikkoinen jalkahoito ja tällä viikolla jatkettiin. Pitää muistaa sokeroida ja kosteuttaa ja kaivaa aurinkosuojatuotteet esiin. Onneksi tuli syksyllä hankittua uusia tuotteita, niin iho on kunnolla suojattuna reissussa. Kun lähtee tässä vaiheessa vuotta reissuun aasinmaidon valkeana, on varustauduttava supertehokkailla suojilla.

Helsingissä oli Sokoksella Kutsu kauneuteen- tapahtuma, ja kävin Lumenen kauneustapahtumassa tutustumassa heidän uudistuneisiin tuotteisiinsa. Tuli tietty myös shoppailtua, mutta musta se kuuluu kevääseen: uudet tuotteet piristää ja kevään kunniaksi kasvot tarvitsevat uutta hehkua!



Mutta nyt mä siis poistun takavasemmalle pariksi viikoksi, sillä vaikka kuvaan varmasti reissussa, niin kone jää korjaamolle, ja videoiden tekeminen onnistuu vasta kun kone on kunnossa. Pikku päivityksiä on luvassa BADASSMIRACLEWORKERin Facebook-sivulla, eli sinne siis tykkäämään sivusta ja pysyt ajan tasalla!

Aurinkoista maaliskuuta,
Mallu

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

MUUTON JÄLKEISTÄ HEMMOTTELUA

Muutto on aina yksi ihmiselon suurimpia kriisin paikkoja. Kun projekti on maalissa, tai mun tapauksessa puoliksi maalissa, on takki aika tyhjänä.

Tällaisina viikkoina on parasta keskittyä vain hyvään oloon. Hyvää oloa tuottaviin asioihin ja hyvään uneen. ja ravintoon.

Mä hemmottelin itseäni jalkahoidolla ja liikunnalla. Ja kasvonaamioilla.



Kävin jalkahoidossa Kauneuspisteesså Anne Lohinivalla , Kauneuspisteen kotisivu ja ajanvaraus numerosta  09 171 716. 

Ja sitten siihen arvontaan!

Kuinka usein käyt kampaajalla? Mitä sun hiuksille silloin tehdään?
Vastaukset siis Badassmiracleworkerin Facebook-sivulle tämän postauksen alle. Vastaamalla osallistut arvontaan, jossa palkintona hiuksia kosteuttava shampoo ja hoitoaine! Pelasta siis hiuksesi pakkasen vaikutuksilta ja osallistu!

Palkinto postitetaan vain Suomeen, mutta muuallakin lukevat saavat tietysti osallistua - kerrot vain sitten kenelle palkinnon haluat antaa, jos voitat!

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

KATASTROFIN AINEKSIA

Muuttoviikko! Yleensä mä odotan innolla muuttoa, mutta tää muutto on erilainen. Uusi koti on aina mahtava mahdollisuus - koko elämä puhdistuu, kun käy läpi tavarakätköjään ja raivaa kaikkia nurkkia.

Mikä määrä ylimääräistä krääsää! Lajittele, kierrätä, pakkaa. Lajittele kierrätä, pakkaa. Ihanaa hommaa! Karsimisen aloitan yleensä jo kuukautta ennen, ja viimeinen viikko on pyhitetty arjen ohessa pakkaamiselle.

Nyt en kuitenkaan pääse muuttamaan suoraan omaan kotiini, vaan olen välissä pari kuukautta "evakossa" ystäväni luona. Pakkaan siis normaalin muuton lisäksi ne tavarat, joita välttämättä tarvitsen seuraavan 2kk aikana.

Jotta jännitys ei laimenisi, aloitin pakkausviikkoni räjäyttämällä blenderini! Oliko vanha lasikannu tullut tiensä päähän, vai oliko tunnin jäähtymässä ollut keitto silti liian kuumaa? Jotakin tapahtui, ja minä peukaloni kanssa olin tulilinjalla. Voin kertoa, että on ollut parempiakin päiviä, kuin viime maanantai...


Erityisesti kiitän super-auttavaisia ystäviäni: Tea, Anne, Nea, Kati, Pia, Enska, Janne ja Tuire - olette korvaamattomia!

Pikkasen joutui käyttämään tekstityksiä apuna, sillä väsymys näkyy kyllä selvästi puheen tuottamisen vaikeutena!

Loistavaa pakkasviikkoa kaikille,
Mallu

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

MALLUN KASVOHOITOA JA MUUTA HÄRÖILYÄ

Olipa sekava otsikko. Mutta kuvaa hyvin mun elämää just nyt, sekin on aivan sekaisin.

Ensin siihen mikroneulaukseen. Iho on nyt toipunut hyvin, ja kosteustasapaino on palautunut. Teen vieläkin kaksi kertaa viikossa kasvonaamion, sillä talven kylmyys ja tuulisuus on kyllä mun iholle aika kova pala. Iho tuntuu ihanan napakalta ja joustavalta.

No sitten tähän muuhun häröilyyn: Myin asunnon ja ostin uuden. Kuulostaa melko helpolta. Mutta koska uusi asunto on huomattavasti pienempi kuin nykyinen, aiheuttaa myös muuttojärjestelyt melkoista jumppaa. JA saan uuden asunnon hallintaani vasta 9 viikkoa nykyisen luovuttamisen jälkeen - olen siis koditon 9 viikon ajan! Ja taas pikkuisen epävarmuustiloja ja ylimääräistä aivojumppaa.

Tästä johtuen päivitän blogia kun ehdin. Sori siitä. Pakko vaan pitää prioriteetit tiukkana, ettei koko pakka leviä käsiin kesken kaiken.

Tässä maistiaisia siitä, mitä on tapahtunut sitten tammikuun:


Mutta hei, mä jatkan taas tätä pakkaamisurakkaa - palataan,
Mallu



torstai 25. tammikuuta 2018

MALLU MIKRONEULAUKSESSA, IIIIIIIIK!

Talviaika on parasta aikaa valmistaa ihoa kesään. Mä päätin taas ottaa kaiken irti pimeästä ajasta, ja varasin ajan mikroneulaukseen.

Gynai muistutti mua sokeroinnin lomassa, että nyt olis paras hetki mikroneulata ennen aurinkoisen ajan alkamista. Ihon on ehdittävä toipua ennen kevätaurinkoa! Tuumasta toimeen siis, ja ihoa uudistamaan. Lisätietoa mikroneulauksesta löydät mun edellisistä postauksista,täältä ja täältä.



Gynai antoi teille mahtavan tarjouksen mikroneulaukseen! Hän antaa teille -20% alennuksen koodilla BADASSMIRACLEWORKER! Mikroneulauksen normaali hinta on 165€, ja tällä koodilla saat sen nyt helmikuun loppuun asti hintaan 132€, mahtavaa.

Monitaituri Gynai löytyy Blend Beautystä, Kalevankatu 47 ja puh. 0504317151. Blend Beautyn sivuilta pääset suoraan nettiajanvaraukseen.

Kohta me ollaan kaikki valmiina kevät aurinkoon,
Mallu

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

MALLUN VIHANNESKUURI JATKUUUUU....

Miten se mun vihanneskuuri etenee? Oikein hyvin!

Tässä pätkässä ollaan päivissä 4-13, ja mä uskaltauduin jo ihmisten ilmoillekin! Kerron teille fiiliksistä ja ihan fyysisistäkin tuntemuksista tänä aikana, hyppää kyytiin:



Tää oli oikeesti NIIN hieno kokemus, ja päätin jatkaa pääasiassa kasvislinjalla jatkossakin.

Kevättä kohti Beibet,
Mallu

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

MALLUN HERKULLINEN JOULU??

No niin, lupailin teille päivitystä mun hullusta joulutempauksesta. Joulu on perinteisesti herkuttelun aikaa, mutta mutta...

Mä tempasin hiukan erilaisen jouluherkuttelun! Päätin aloittaa kasvisten syönnin sillein urakalla. Koko joulu pelkillä kasviksilla, pääasiallisesti raakana. Suolaisen ja lämpimän ruoan himojen taltuttajaksi nousivat kasviskeitot ja paahdetut kasvikset. Kaikki prosessoitu ruoka jäi pois.

Nyt mulla on jo 2 viikkoa takana tätä 100% kasvistempausta, ja olo on loistava, ja virtaa riittää! Tässä pieni katsaus mun jouluviikkoon:



Mä aloitin kasvisten lisäämisen ruokavalioon joulukuun alussa siten, että vähintään 60% mun äivän ruoista oli kasvista. Jouluna sitten aloitin kahden viikon ehdottoman vegepätkän. Nyt, kun kaksi viikkoa on ohi, lisäilen ruokavaliooni yhden "tavallisen" ruoka-annoksen per päivä. Katsotaan, miten tää tästä kehittyy...

Kevättä ja valoa kohti,
Mallu

maanantai 1. tammikuuta 2018

TAPAHTUI JOULUN ALUSAIKANA...

Että kaikki kansa oli verolle pantava. No sitäkin, mutta nyt just se ei ollu mun mielessä.

Joulun alla on hoppu. Kiire. Kauhee rysä, ja mitä näitä nyt olikaan. Miten sulla meni joulun odotus?

Mulla se meni jotakuinkin näin:



Se aktiivihiili hampaiden valkaisuun löytyy esimerkiksi tästä. Tuote on todella riittoisa.

Varsinainen joulun aika meni aika leppoisasti, ja siitä lisää seuraavalla videolla.

Uusi vuosikin tuli, ja "uusi" elämä, tai ainakin uusi elämäntapa, tai vaikka vain pieni tarkastus omaan elämään on paikallaan. Mitä se tarkoittaa sulle? Katsotko kaihoisasti menneeseen vuoteen, vai oletko ovi auki tulevaan? Niin tai näin, pientä pysähdystä ja oman elämänsä tarkkailua harrastaa aika moni uuden vuoden alussa! Minäkin! Ja siitä seuraavilla videoilla lisää ;)